Kisatalkoot alkoivat osaltamme jo keskiviikko iltana, jolloin kävimme Teron ja Markuksen kanssa mitettimässä koskella hiukan poolien paikkoja. Tämä ratkaisu osoittautuikin hyväksi, sillä kisapäivän aamuna poolimerkit oli helppo pystyttää ennalta merkittyihin paikkoihin.
Perjantaina oli vuorossa kalaistutus, kalaa kisaa varten kannettiin saaveilla eri puolille koskea n. 200 kg. Lisäksi kävimme Markuksen kanssa ilalla valvontareissulla koskella, Nukarinkoski oli nimittäin rauhoitettu kisapäivän iltaan asti. Yllättävän hyvin porukka tuota kalastuskieltoa noudatti, ainoastaan paria veljeskansamme edustajaa jouduimme muistuttamaan kalastuskiellosta.
Kisapäivän aamuna Markus tuli noutamaan meikäläisen Datsunillaan jo kukonlaulun aikaan(5:45) ja heti koskelle päästyämme pystytimme poolimerkit. Viime vuoteen verrattuna poolimerkit saatiin paikoilleen hyvissä ajoin, meniköhän koko toimitukseen aikaan noin tunti. Tämän jälkeen olikin hyvin aikaa viimeistellä asioita parkkipaikalla toimineessa kisakeskuksessa.
Pooliarvonta piti suorittaa klo 8:30, mutta parilla kilpailijalla ei ollut into riittänyt tulla kisapaikalle (ilmeisesti myös puhelin ja sähköposti olivat vieraita käsitteitä) ja piti ruveta soittamaan varamiehille. Tämän sähellyksen seurauksena myös Markus ja Juhani pääsivät kilpailuun mukaan. Koska valvottavat poolit oli ennalta jaettu piti sekin miettiä uudelleen. Itselleni tämä merkitsi sitä, että jouduin valvomaan kahta poolia samanaikaisesti. Noihin ilmoittamattomiin peruutuksiin olisi mielestäni hyvä saada jokin kanta myös PKJ:ltä, ei ole mukavaa viime hetkillä arpoa kaikkia suunnitelmia uudelleen.

Itse kisassa valvoin Pooleja 15 ja 16. Kuudeltatoista ensimmäisenä kalastanut Markus sai viisi kalaa, muuten pooli olikin sitten hiljtaisempi. Oksasen Tuomas sai yhden kalan, muut vetivät poolilta kellit kattilaan.

Poolilla 15 tapahtumia oli tasaisemmin, kalaa poolista saivat Pohjolan JP, Hakalan Mikko, Toivosen Olli ja viimeisellä jaksolla tärkeän kalan poolista sai myös kisan voittaja Haapalinnan Mikko.
Kisan jälkeen oli sitten vuorossa enää pisteiden lasku. Tein viime vuotista kisaa varten Excel -virityksen, joten tänävuonna sekin homma sujui jo rutiinilla. Ohessa vielä kisan tulokset:
1.Mikko Haapalinna
2.Juhani Rosenström
3.Kai Kallio
4.Markus Tandefelt
5.Eetu Hyväri
6.Markus Palmroth
7.Tero Mäkipää
8.J-P Pohjola
9.Joni Tiainen
10.Tuomas Oksanen
11.Olli Toivonen
12.Mikko Hakala
13.Tapio Penttilä
14.Antti Lähteenmäki
15.Olli Ylönen
16.Petri Virolainen

2.Juhani Rosenström
3.Kai Kallio
4.Markus Tandefelt
5.Eetu Hyväri
6.Markus Palmroth
7.Tero Mäkipää
8.J-P Pohjola
9.Joni Tiainen
10.Tuomas Oksanen
11.Olli Toivonen
12.Mikko Hakala
13.Tapio Penttilä
14.Antti Lähteenmäki
15.Olli Ylönen
16.Petri Virolainen

Kalaa kisassa tuli kaikkiaan 124 kappaletta, joten määrä oli lähes viime vuoden kaltainen.



